Selasin Istagramia ja huomasin @xylitoljenkki :llä olevan #jenkkihetki kilpailu käynnissä. Josta aina kuukausittain he palkitsevat yhden onnistuneimman otoksen Jenkki-tuotteilla. Olin juuri tilannut itselleni kuvia, joista aioin tehdä kollaaseja seinille. Halusin osallistua kilpailuun ja mieleeni tuli heti idea. Ottaisin kuvan, jossa Jenkki-purkkapussi roikkuisi jenkkihetkeä kuvaavien kuvien kanssa puisten pyykkipoikien avulla puussa. Aivan aluksi valitsin kuvat ja etsin pyykkipojat. Niiden piti olla puisia.
Kun tämä oli tehty, alkoi sopivan puun etsiminen. Ajattelin ensin kuusta, mutta sellaista ei löytynyt, joten päädyin pihlajaan. Puun ainut vaatimus oli kestää purkkapussin ja kuvien paino.
Ensin koitin pussin painolla ja sitten muilla kuvilla. Sopivan vahvuisen puun löytämisessä tuli hieman ongelmaa, koska siinä piti olla myös tarpeeksi tilaa. Lopulta päädyin kolmeen eri puun rykelmään, joten sain moniulotteisuutta. Kuvat asettuivat paikoilleen melko nopeasti.
Kuvakulmaa hetken mietin, koska halusin joka kuvan näkyvän selkeästi. Räpsin kuvat, mutta työtä esti puuskainen tuuli. Sää oli muuten aivan täydellinen.
Kaikki kuvat olivat 10x10 kokoisia neliöitä. Ne olivat helppo kiinnittää, mutta paikoillaan ne eivät meinanneet pysyä tuulen takia. Minulla oli 15 kuvaa mukana ja kaikki käytin kuvan ottamiseen.
Kuvilla on oma tarinansa ja muistan missä ja milloin ne on otettu.
Aivan aluksi koetin pussia ja kuvia muutamaan puuhun, mutta oksat olivat liian heikot.
Kun jenkkihetki kuvat olivat otettu. Asetin mukanani olleen Olympus Pen -kameran pienoismallin/avaimenperän kuvien viereen roikkumaan ja napsi siitäkin muutamia kuvia.
Täälläpäin missä olen kuvia ottanut, on liian harvaa ja erikoista metsää. Nimittäin puusto on pääosin mäntyä ja se kasvaa harvassa. Kunnon metsä on kuusta ja tiheää, jossa menee rauhallinen polku mustikkapaikalle.
Kotipaikkakunnalla on oikeaan metsää ja mäntyjä vähän. Metsän tuoksukin on erilaista. Muutenkin metässä kulkeminen avaa ajatuksia ja rauhoittaa mieltä. Jos on jollekkin sanottavaa, metsässä se kannattaa puhua tuulelle ja eläimille. Saa mielenrauhan helposti. Kukaan ei sitä kuule, varsinkaan kohdehenkilö, mutta puhuminen helpottaa.
Kuinka monesti tuntuu, että voisi asua metsässä. Silti vastaan tulee ajatus niistä kaikista eläimistä, jotka siellä liikkuu. Suurin osa on vaarattomia ja pelkäävät ihmisiä. Mutta joukkoon mahtuu myös niitä, jotka ovat vaarallisia.
Nyt kun kevät on tullut, ajatuksissa lentää linnut. Kun osaisinkin kuvata niitä ja kumpa aina olisi kamerakin mukana. Ja, jos voisikin elää niinkuin huoleton lintu.
Monesti aamulla ennen seitsemää, kun poljen pysäkille. Ajattelen, ettei olisi tarvinnut mennä kouluun. Saisi jäädä kuvaamaan luontoa pitkäksi aikaa. Ja monesti aamulla ilmakin on kauneimmillaan.
Muistoihin nousee kaikki ne monet retket lähimetsään ja aina löytyi jotain uutta ihmeteltävää. Sai rakennella majoja ja leikkiä. Paistaa makkaraa ja juoda kaakaota.
Kaikki ne marjaretket. Senkin jälkeen kun karhu oli käynyt meidän takapihalla tutkimassa. Yhdessä perheen kanssa. Saanut nauttia ilmasta ja kaikista yhteisistä hetkistä.
Myös ne kaikki sateiset retket, kun olemme juosseet kilpaa suojaan. Leikit, kun olemme astelleet jonossa lätäköistä ja hyppineet niissä. Kaikki syksyn ihmeet, madoista keltaisiin lehtiin.
Muistoja on myös talvisilta hetkiltä. Hiihtoretkiltä. Kaikista lumisodista ja linnoista. Kun on juotu kuumaa mehua takapihalla olleessa lumilinnassa, jossa ikkuna on ollut jäätä.
Täällä mietteissäni on myös kaikki koti-illat ja leipomushetket. Pullataikina suussa eikä pellillä. Piparitaikinaa jääkaapista kadonneena. Pikku apurit ja maistiaishetket.
Kiitos viettämästäsi ajasta. Tuota kuvaa oli kiva tehdä ja sen voit käydä katsomassa Instagramissa @metsaxtr :)
-Tytti
